Olen säilyttänyt jo ties kuinka monen viikon ajan itäneitä perunoita (Solanum tuberosum) jääkaapissani. En siksi, että olisin aikeissa kylvää ne, vaan silkasta pois heittämisen tuskasta. Kompostorin omistaminen auttaa hiukan tällaiseen ahdistukseen, sillä se muuntaa syömättömät perunat mustaakin mustemmaksi mullaksi. Tiesin kuitenkin, että näillä perunoilla oli toinen tarkoitus ja eilen sen keksin – kuivakukka-asetelmat!

Auringon niin ihanasti paistaessa lähdin kävelylle lempi villiyrttipaikalleni ja keräsin sylin täyteen talventörröttäjiä; untuvaisia maitohorsmia (Chamaenerion angustifolium), hopeaisia pujoja (Artemisia vulgaris), lilahtavia mäkimeirameita (Origanum vulgare), ruosteenpunaisia mäkikuismia (Hypericum perforatum) ja toinen toistaan hörsyvämpiä, kullankeltaisia heiniä.

Kuten tekstin alussa kävi ilmi, urheasti kasvaneiden kasvien pois heittäminen synnyttää minussa viiltävää surua, joten olen sullonut pienen mökkini täyteen käytettyjä, kuivattamiani leikkokukkia. Pihalta löytyi vielä muutama kuollut ruukkukanerva (Calluna vulgaris). Materiaalia oli yhtäkkiä niin paljon, että istuin lattiallani pöytäkoristeita ja kimppuja vääntämässä sen verran pitkään, että tänään selkääni jomottaa.

Idea kiinnittää kuivakukkia syömäkelvottomaan perunaan ei tietenkään ole omani, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta, kun valmistin kuivakukka-asetelmia tällä lailla. Peruna vaan keskeltä halki ja tökkimään (kuperalle puolelle). Voi että kun on rentouttavaa, sitä mieltä olivat myös asunnottomien asuntolan naistenpiiriläiset, jotka olin etuoikeutettu johtamaan hetkeksi kukkien – ja perunoiden – maailmaan.

P.S. Perunan voi myös jättää halkaisematta, solmia narun sen ympärille ja tehdä riippuvia perunahimmeleitä 😉

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *